Paris, je t'aime - osa 1

4:30 ei ole ihmisen aika herätä, mutta silloin mä viime perjantaina suureksi yllätyksekseni heräsin. Eihän mulla ollut kuin kolme herätyskelloa ja olin pyytänyt vain kahta ihmistä soittamaan mulle hälärin, että varmasti herään. Miten niin kuvittelin nukkuvani pommiin?

Mun kaveri tästä naapurista heitti mut juna-asemalle. Kun kysyin olisiko se halukas heittää mut aamuyöstä assalle, mun suureksi yllätykseksi se suostui. Siis joku herää vapaaehtoisesti niin aikaisin ja vielä arkiaamuna. Kiitos ja kumarrus vaan. Mutta siellä asemalla mä sitten kökötin lähes 45 minuuttia pimeässä, koska olin varannut aikaa kaikkeen mikä vaan voisi mennä pieleen. Totta kai kun aikaa on enemmän kuin tarpeeksi kaikki sujui kuin tanssi ja siellä mä sitten odotin.

Mulla oli yksi vaihto matkalla Pariisiin ja mä olin jo varautunut kysymään jokaiselta vastaantulijalta mihin mun on mentävä. Siellä asemalla oli kuitenkin niin hyvät opasteet, että aika tunari olisin ollut jos en olisi löytänyt junaani.

Pariisin Gare de Lyon osottautui ensimmäiseksi paikaksi, jossa onnistuin vähän sekoilemaan. Ensin olin ajatellut meneväni metrolla keskustaan (mikä nyt Pariisissa on keskusta, mutta anyway) eli lähdin seuraamaan metrokylttejä. Siinä vaiheessa kun tajusin, etten tiennyt minkä metrolinja valita enkä löytänyt metrokarttaa mistään, päätin vain etsiä uloskäynnin. Helpommin sanottu kuin tehty. Mä olin ajautunut jonnekin ihme kerrokseen ja ainakin kerran huomasin kulkevani ympyrää. Löysin lopulta epämääräisen sivu-uloskäynnin juuri kun aloin vakuuttua, ettei tästä labyrintistä pääse ikinä ulos.

Ihan vaan huomautuksena, että siinä vaiheessa kun sunnuntai-iltana palasin asemalle, tajusin, että olen siellä viime keväänäkin ollut. Huomasin myös, että se paikka oli looginen ja exittejä oli paljon. Mä en tiedä mihin mä olin perjantaina harhaillut niitä metroja etsiessä... 

Mä siis kävelin keskustaan (jälleen, mikä on keskusta?). Notre Damen puistossa mun oli pakko pysähtyä istumaan ja sisäistämään, että täällä mä nyt oikeasti olen. Minä ja tuhat muuta rasittavasti matelevaa turistia. Kuinkakohan moneen perhepotrettiin munkin naama tän viikonlopun aikana on ikuistettu?

Näin Hannan Notre Damella ja tuntui kuin oltaisiin aina tunnettu. Me lähettiin lähes samantien heittää kamoja hotellille. Meidän hotelli, Hotel Richards, mitenkäs sen kuvailisi. Melko kärsinythän se oli ja ei mikään uutuuttaan hohtava (päin vastoin heh), mutta se oli edullinen ja ei mulla siitä loppujen lopuksi ole paljoa pahaa sanottavaa. Meidän huone oli vähän kuin entinen pesutila ja musta tuntuu, että meidän ikkunanverhot oli entiset suihkuverhot, mutta ei me sinne huoneeseen aikaa oltukaan tultu viettämään. Hyvin siellä nukkui, that's all I care. 

Olihan meillä sentään kattokruunu

Tosin hotellin portaat oli aika kamalat, varsinkin jos oli vähänkään korkoa kengissä. Ne olivat joka suuntaan vinot ja liukkaat. Ne olisi kyllä varmaan ollut hyvät patjalla laskettaviksi. Miten mulla tuli sekin mieleen? Ja aulassa muka oleva wifi ei koskaan pelittänyt, mutta kuten jo sanoin, ei me sinne hotellille hengailemaan tultukaan.

Metrolla hurautettiin takaisin keskustaan. Me onnistuttiin kyllä viikonlopun aikana kolme kertaa vaihtamaan metroa siihen samaan suuntaan josta oltiin juuri tultu, eli ei me aina vaan hurauteltu vaan enneminkin seilattiin ees taas. Metroissa on ruuhka-aikaan ihan kamalaa. Siihen sillisalaattiin tungetaan ja hyvä kun ovet menevät kiinni. Kerran yhden miehen käsi jäikin ovien väliin, kun alkoi olla se vaunu melkosen täynnä. Toisaalta ei ole vaaraa kaatua, kun joka puolelta on ihmismassa tukena.

What's with the face?

Me alotettiin heti shoppausputki. Ja syömäputki. (Shoppailusta tuli mieleen, että taidankin tehdä ihan oman postauksen kaikelle, mitä Pariisista tarttui mukaan. Ehkä. Ja koska tämä kyseinen postauskin alkaa vaikuttaa melko pitkältä, olen vasta perjantaissa enkä etene mihinkään, lisäsin mä "osa 1" tohon otsikkoon. Oletettavasti siis ainakin osa 2 tulossa). 

Me käveltiin myös katuhierojien ohitse ja pakkohan sitä oli kokeilla. Yhtä kivaa se oli kuin muistinkin. Ilmaista, tai noh "maksa mitä haluat"

Mmmmmmm sipulikeittoa

Meidän eka illallinen ja ai että oli hyvää. Tilattiin tosiaan alkuruuaksi sipulikeittoa, mä otin pääruuaksi pastaa merenelävillä (mikä se on suomeksi?) ja jälkkäriksi crème brûlée. Mä haluun sinne takaisin syömään. Ja kuten kuvasta näkee, mulla tosiaan on päiviä jolloin mun "hair looks like Hagrids".

Kai mä voisin yhden shoppailun kuitenkin jo paljastaa. Ostettiin siis muunmuassa niskatyyny, joille keksittiin heti vaihtoehtoinen käyttötaroitus:

Illalla me siis syötiin hyvin, palloiltiin ja lopulta eksyttiin Notre Damen eteen istuskelemaan. Meidän lähellä istuskeli myös kolme jätkää. Me huomattiin Hannan kanssa, että ne alkoi harjoittelemaan miten sanotaan englanniksi mistä olet kotoisin yms ja meillehän ne tulivat juttelemaan. Parasta. Oli tosi hauska tutustua paikallisiin nuoriin ja jutella (ranskaksikin) niitä näitä. Ja tutustua tuntemattomiin, mikä on kyllä ollut aika pitkälti joka viikkoista sitten Ranskaan tulon. Nyt mulla on Pariisissakin tuttuja!

Yöllä me sitten hiippailtiin takaisin hotellille, kiivettiin viiimeisillä voimilla ne kamalat portaat aina viidenteen kerrokseen ja höpistiin kunnes kirjaimellisesti nukahdin kesken lauseen. Musta tuntuu, että nytkin saatan nukahtaa kesken tämän postauksen kirjoittamisen, joten:

To be continued...